KUNTASTRATEGIA VUOTEEN 2012

 

 


O O O

Kunnan tavoitteena on toimia siten, että kuntalaiset voivat olla tyytyväisiä karjalohjalaisuuteensa

O 

KARJALOHJA 2002

KARJALOHJAN KUNNAN
NELIKENTTÄANALYYSI


Vahvuudet

O pitkä historia

O ainutlaatuisen kaunis ja puhdas luonto
O hyvä sijainti: pääkaupunkiseudun, Lohjan, Salon ja Turun seutukuntien vaikutuspiirissä

O hyvä imago kesämökkikuntana
O asukasläheinen hallinto, nopea ja joustava päätöksenteko
O hyvät koulutusmahdollisuudet lähialueella

O talous terveellä pohjalla

 

Heikkoudet

O pula rakennustonteista

O alhainen työpaikkaomavaraisuus

O alhainen ja kapea tulopohja

O puutteelliset joukkoliikenneyhteydet

O väestön ikärakenteesta seuraava epäedullinen huoltosuhde

 

Uhat

O ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden heikkeneminen
O taloudelliset heilahtelut asettavat taloudellisen kantokyvyn koetukselle

O valtiovallan toimenpiteet kuntarakenteen yhtenäistämiseksi (kuntien yhdistäminen)

 

Mahdollisuudet

O hyvät edellytykset turvallisen ja viihtyisän asuinympäristön kehittämiseen
O edellytykset kehittyä esimerkiksi hyvin toimivasta itsenäisestä ja elinvoimaisesta maaseutukunnasta hyödyntäen väestön monipuolista osaamista

O asumisen, vapaa-ajan ja työnteon yhdistäminen

O matkailun, luomutuotannon, verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen

O työpaikkaomavaraisuuden lisääminen ympäristöä säästävillä tuotantoaloilla

 

 

KARJALOHJAN KUNTAVISIO 2012 

Visio on positiivinen näkemys siitä, millaisena Karjalohjan kunta halutaan nähdä noin kymmenen vuoden kuluttua. Visio on tila, jota kohden strategialla pyritään.

KUNTAVISIO 2012 

Karjalohja on itsenäinen kunta toimivassa yhteistyössä lähikuntien kanssa Läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

O 

Talous pidetään vakaalla pohjalla.

O

Karjalohja on arvostettu asuinkunta, jossa on hyvä elää, yrittää ja tehdä työtä.

 

Karjalohja huolehtii asukkaidensa peruspalveluista ja järjestää omana toimintanaan avain/ydinpalvelut ja ostopalvelutoimintana täydentävät palvelut.

O

Kunnan asukkaita kohdellaan tasavertaisesti ja heidän erilaisuuttaan kunnioittaen

O 

 
KUNTASTRATEGIA

Karjalohjan kunta järjestää omana toimintana avain / ydinpalvelut ja ostopalvelutoimintana täydentävät palvelut.

O

 

Päämäärä

 

Elinkeinoelämän kehittämisen päämääränä on elinkeinojen, yrittäjyy­den sekä maaseutuyrittäjien liitännäiselinkeinojen toimintamahdolli­suuksien edistäminen Karjalohjan luonto ja erityispiirteet huomioon ottaen.

 

Keinot

 

Kunta vastaa kunnassa jo toimivien yritysten tarpeisiin ja kohtelee niitä tasapuolisesti. Yrittäjyyteen suhtaudutaan positiivisesti.

 

Tuotannollisten työpaikkojen ja palveluammattien syntymistä voidaan tukea tapauskohtaista harkintaa käyttäen takauksin, yritystilasopi­muksin ja yritysten sijoittumisvalintoihin vaikuttamalla.

 

Kunta pyrkii aktiivisesti hankkimaan maata ja kaavoittamaan sitä yri­tysten, asumisen ja virkistyksen tarpeisiin myös maankäyttösopi­musten ja kaavoitussopimusten avulla.

 

Kunta parantaa yritysten toimintaedellytyksiä kunnassa toimivien yri­tysten palvelujen käyttämisellä ja maaseutuyrittäjien asiantuntijapal­veluiden ostojen tukemisella. Pääpaino on sellaisilla yrityksillä, joilla on hyvä, korkealuokkainen imago ja jotka tuotantoalueeltaan ovat Karjalohjan ilmapiiriin sopivia erityisosaamista vaativia ja korkealaa­tuisia tuotteita valmistavia yrityksiä. Rauhalliselle maalaispaikkakun­nalle sopivia ovat suunnittelu ja tuotekehitystyöt sekä pienet ja jopa keskisuuret yritykset, jotka eivät tarvitse läheisyyteen paljoa vähit­täisasiakkaita.

 

Kunta pyrkii aktiivisesti edistämään myönteistä tunnettavuutta ja huolehtimaan toimivista liikenne- ja tietoliikenneyhteyksistä.

 

Karjalohjan tavoitteena on maaseudun säilyttäminen elävänä ja mo­nipuolisena sekä aktiivinen toiminta maaseutuelinkeinojen kehittämi­sessä, mm. luomuviljelyyn tai muuhun erikoistuotantoon siirtymi­sessä, laadun parantamisessa ja markkinoinnin edistämisessä.

 

Kunta tuottaa maatalouden lomituspalvelut 10 läntisen Uudenmaan kunnan alueella.

 

Kunta toteuttaa yhdessä yrittäjien ja yhdistysten kanssa pääosin projektirahoituksella ylläpidettäviä matkailu- ja muita hankkeita sekä ylläpitää toimintaan tarvittavia toimistotiloja.

 

Yritys ja elinkeinotoiminnan neuvontapalveluja hankitaan Länsi-Uu­denmaan Uusyrityskeskukselta ja Lohjan Yrityspalvelukeskus Oy:ltä, joiden jäsen kunta on.

 

 

Talous

 

Päämäärä

 

Päämääränä on kuntatalouden vakaana pitäminen sekä maltillinen, kunnan taloudellisiin voimavaroihin perustuva kustannuskehitys.

 

Keinot

Talouden heilahteluihin varaudutaan turvaamalla riittävä maksuval­mius. Talousarvioiden laadinnassa pyritään pitämään kunnan talous ylijäämäisenä.

Kunta järjestää palvelut kustannustehokkaasti joko omana toimintana tai ostopalveluina. Toiminnan organisoinnissa hallinto pidetään ma­talana ja lähellä operatiivista toimintaa.

 

 

Väestö

 

Päämäärä

Päämääränä on palvelutarpeiltaan hallittavan ja tasapainoisen vä­estörakenteen tavoitteleminen.

 

Keinot

Asutuksen sijoittumista edistetään sellaisille kunnan osa-alueille, joissa tieverkko on kunnossa ja jonne kunta voi tuottaa omat perus­palvelut. Lohjansaaren palveluita kehitetään yhteistyössä Lohjan kaupungin kanssa.

 

Kuntaan suunnitellaan haja-asutustyyppistä kyläasutusta siten, että ton­tit muodostavat luonnonläheisen, väljän ja maaseutumaisen vaihtoeh­don taajamien tonteille ja edistetään loma-asutuksen hallittua muut­tamista pysyväksi asumiseksi.

 

Ympäristö

 

Päämäärä

Kulttuuriympäristön ja luonnonympäristön vaaliminen otetaan huomi­oon kaikessa kunnan toiminnassa ja päätöksenteossa.

 

Keinot

Kunnan rakennusjärjestys laaditaan ohjaamaan rakentamista ympä­ristön ja maisemakuvan kannalta laadukkaaseen suuntaan. Kunta pyrkii omassa toiminnassaan kestävään kehitykseen, perinnemaise­mien vaalimiseen ja järjestää kuntalaisille pääsyn rannoille.

 

Hallinto- ja muut palvelut

Päämäärä

Kunnan keskushallinnon ja henkilöstöhallinnon hallintotoiminnasta ja henkilöstöstä huolehditaan tärkeänä voimavarana, jonka sitoutumi­nen ja työstään suoriutuminen tuottavat asiakkaiden/kuntalaisten tyytyväisyyden palveluihin.

 

Keinot

Tavoitteiden saavuttamiseksi huolehditaan toimivasta hallinnosta ja työnjaosta toimielinten ja niissä toimivien henkilöiden välillä. Aktiivisella henkilöstöpolitii­kalla varmistetaan  työvoiman pysyminen ja turvataan saanti myös jatkossa. Erityistä huomiota kiinnitetään tyky-toimintaan, koulutuksen riittävyyteen ja ajanmukaisuuteen. Myös palvelussuhteiden ehdoista ja työolosuhteista huoleh­ditaan.

 

Perusturvapalvelut

 

Päämäärä

Päämääränä on tuottaa perusterveydenhuollon, päivähoidon ja van­hustenhuollon palvelut omalla paikkakunnalla ihmisläheisesti ja avo­huoltopainotteisesti.

 

Keinot

Hyödynnetään henkilökunnan laajoja tehtäväkuvia ja joustavaa liik­kuvuutta sekä tiivistä ja moniammatillista yhteistyötä terveyskeskuk­sen ja kotihoidon ja erikoissairaanhoidon kesken. Oikea-aikaiset, yk­silölliset ja omatoimisuutta tukevat palveluratkaisut, oma terveyskes­kus ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä riittävä hammashuollon palvelutaso omalla paikkakunnalla ovat toiminnan perusta.

 

Koulutuspalvelut

 

Päämäärä

Perusopetuksen tarkoituksena on toteuttaa kasvatus- ja opetustyön tavoitteita monipuolisesti ja laadukkaasti.

 

Keinot

Koulutusta ylläpidetään järjestämällä laadukasta ja kannustavaa opetusta ottaen huomioon erilaiset oppijat myös tulevaisuudessa. Vuosiluokkien 7-9 opetus järjestetään tulevaisuudessa oppilaiden ja huoltajien edun sekä taloudellisten edellytysten mukaisesti. Oppilaiden sosiaalisia valmiuksia kehitetään ja perehdytetään tietoyhteiskuntavalmiuksiin jo perusopetusvaiheessa.

 

 

Vapaa-aika- ja kulttuuripalvelut

 

Vapaa-aika

 

Päämäärä

Kunta tukee ja edistää kunnassa harjoitettavaa nuoriso - ja vapaa-ai­katoimintaa yhdessä eri toimijoiden kanssa.

 

Keinot

Kuntalaisten liikuntaharrastuksia tuetaan monipuolisten toimien avulla.

Nuorisotoiminnan tehostaminen toiminnan uudelleenjärjestelyjen avulla.

 

Kulttuuri

 

Päämäärä

Kunnan tavoitteena on kulttuuri-imagon nostattaminen ja laadukkai­den kulttuuripalvelujen tarjoaminen sekä samalla kunnan tunnetta­vuuden parantaminen.

 

Keinot

Kulttuuripalveluita kehitetään omaleimaiseksi  vetovoima- ja imago­tekijäksi yhteistyössä osaavien tahojen kanssa.

Pyritään säilyttämään kunnan omaleimaisuus kulttuuritapahtumia järjestettäessä ja tarjotaan näyttelytiloja erityisesti alueen taiteilijoiden käyttöön.